Kuva ja tausta

Kuva ja tausta: Pilvi Kivijärvi Nuura Kide

8.4.2015

Pakastettu sitruunatorttu/passiontorttu

6-8 annosta

6 dl kermaviiliä
6 kpl digestivekeksiä
1 tl vaniljasokeria
1½ dl sokeria
1:n sitruunan mehu ja kuori
3 munankeltuaista
3 munanvalkuaista
3 dl kuohukermaa

Valmistus:
  1. Anna kermaviilin valua kahvinsuodattimessa n. 6 tuntia tai yön yli.
  2. Murenna irtopohjaisen vuoan pohjalle 3 keksiä.
  3. Sekoita kermaviiliin sokeri, vaniljasokeri, sitruunanmehu ja hyvin pestyn sitruunan raastettu kuori. (vain keltaista kuoren osaa!) sekä munankeltuaiset. Sekoita tasaiseksi puuhaarukalla.
  4. Vatkaa kerma vaahdoksi ja lisää munaseokseen.
  5. Vatkaa munanvalkuaiset kovaksi vaahdoksi ja kääntele varovasti kermaviili - kermaseokseen.
  6. Kaada seos vuokaan keksien päälle.
  7. Murenna loput kolme keksiä pinnalle ja laita pakastimeen vähintään kolmeksi tunniksi.
  8. Ota kakku sulamaan n. ½ tuntia ennen tarjoilua.
  9. Koristele esim. kiiwihedelmillä.
Pakastettu passiontorttu:
 Korvaa sitruunakuori neljällä (4 kpl) passionhedelmällä. (Halkaise hedelmät ja koverra hedelmäliha pois  teelusikalla. 
Vatkaa hedelmät kananmunaseoksen joukkoon. Kohta 3:n jälkeen. 
Koristele esim. suklaalastuilla ja nonparelleilla. Voit tarjota jäädykkeen myös soseutetun KAKI  - hedelmän kanssa. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Lähetä kommentti